Ai niin, se taannoinen huomionhakukriisini ratkesi sitten ihan luonnollisella, juuri minulle tyypillisellä tavalla. Menin tosiaan suihkun puolelle mutta jämähdin kylpyammeen reunalle ja aloin itkeä. Keräilin hetken itseäni. Sitten huomasin, että minulla on tosi kivat housut ja kiva, uusi, keltainen vyö. Ryhdistäydyin, pöyhin koko juuri avaamani hiuspehkon entistä pahemmin sekaisin ja palasin olohuoneeseen. Tilitin Paulille, miten minua vaivasi, kun en saanut huomiota ja kun minun läsnäoloani ei puhelun aikana toiselle osapuolelle mainittu. Sanoin tietäväni, että olen kohtuuton. Kerroin, että näin nyt vain tunnen ja sille en voi mitään. Kiukuttelin, intin ja olin hankala. Kerroin Paulille oikeastaan kaiken sen, mitä tännekin kirjoitin, ja lopuksi vielä tunnistin "unohtaneeni" läppiksen sängylle monitori ylhäällä ja teksti ruudulla kuin lukemaan vaatien. Nauroimme tälle.

Sain kuulemma plussapisteen suoruudesta. Miinusta olisi tullut, jos olisin vain pitänyt kaiken sisälläni, mennyt tosiaan sinne suihkuun ja mököttänyt sitten koko illan.

En vieläkään käsitä sitä, että sen ihmisen nimi on Pauli. Ei se näytä yhtään paulilta.