Kurkku on edelleen kipeä. Päiväsaikaan on melkein mahdollista olla hetkittäin ilman särkylääkettä, mutta iltaa kohti olo pahenee. Äsken sain bonuksena jonkin yskäkohtauksen, joka ei ollut loppua millään. Pahinta oli se, että yskä iski juuri silloin, kun puhuin Paulin kanssa puhelimessa.

Pauli soitti päivällä ja sanoi, ettei vieläkään tiedä, haluaako nähdä. Ei kuulemma ole ollut ikävä. Huoh. Toisaalta haluan nähdä tässä vielä edes sen hitusen toivoa. Ehkä kaikki selitykset ovatkin totta, ehkä rivien välissä ei ole mitään.

Mikko oli vaikka kuinka kauan hallilla patsastelemassa. Otti päähän ihan mielettömästi. Eikö se tosiaan voi rajoittaa halliolemisiaan vesipallotreeneihin? Pakkoko on tulla ihan siihen minun viereeni tekemään jotain vatsalihasnylpytyksiä?

Soitin tosiaan tuossa äsken Paulille, koska oli pakko kysyä yhtä asiaa, joka vaivasi. Kehitin nimittäin mielessäni niin villin skenaarion tulevan viikonlopun tapahtumista, että oli pakko kertoa se Paulille. Onneksi tämä vain nauroi ja sanoi, että loogisuudestaan huolimatta päätelmäni osui harhaan.

Siinä vaiheessa olisi pitänyt toivottaa hyvät yöt ja sulkea puhelin. Mutta ei. Aloin vinkua, kerjätä, rypeä ääneen itsesäälissä, anella ja selitellä, muka-järkeillä. Nyt ottaa päähän. Pahensin taatusti asioita. En kestä katsoa peiliin. (Tai no, äsken kyllä katselin peilistä aika pitkäänkin. Jäätelö on aiheuttanut vähän finnejä, mutta hiukset ovat pitkästä aikaa puhtaat, joten lopputulos oli ihan jees. Kyseessä ei tosin ollut kokovartalo- vaan ihan kasvopeili.)

Viime yön vietin vielä Kaarinassa, mutta nyt pitäisi nukkua täällä. Ei tämä enää ihan niin mahdotonta ole kuin silloin jossain vaiheessa, mutta ei tämä paikka vieläkään hyvältä tunnu. Tosin tällä hetkellä mikään ei tunnu hyvältä. Jopa valmentaminen tuntui laimealta, mikä johtunee tästä inhasta taudista. Juuri nyt kurkun oikea puoli särkee, vaikka en edes nielisi. Kipu tuntuu oikeastaan koko pään oikeassa puoliskossa, kaulasta korvaan asti. Lisäksi yskittää ja on tukkoinen olo. Kuumetta tuskin on paljon, mutta väsyttää, vaikka ei nukuta.

Sain just graduohjaajalta mailia otsikolla "Henkissä?" Mitäköhän siihenkin vastaisi? "Nupissa naksahti. Siirryin nostamaan opintotuen sijasta sairauspäivärahaa. Keskittymiskyky katosi, enkä kyllä tajua enää graduaihettanikaan."

Nieleminen muuten sattuu niin paljon, että on pakko laittaa silmät kiinni.

Miten muuten määritellään luonteen ja käyttäytymisen rajat? Entä mikä osa käytöksestä kuuluu luonteeseen ja mikä puolestaan on jonkin persoonallisuushäiriön aiheuttamaa? Jos minulla on epävakaa persoonallisuus, olisiko se korjattavissa? Entä jos olenkin vain luonteeltani epävakaa? Mitä jos käyttäytymiseni vain on typerää, itsetuhoista ja ailahtelevaa ilman sen suurempaa syytä?

Pitäisi varmaan perehtyä psykologiaan, jotta voisi parantaa itsensä. Tosin mitäpä suotta, jos kerran yhteiskunta on valmis maksamaan terapiani, ainakin osittain. Tällä hetkellä en koe edes olevani sairas muuten kuin fyysisesti.