Itketysangsti ja totaaliyksinäisyyden ennakkomurehdinta.

Saija on tosissaan päättänyt lähteä Saksaan hoitamaan jotain pikkulapsia sen sijaan, että hoitaisi täällä kiltisti isoasiskoaan ja perhettään. Jään ihan yksin. Äskenkin piti vielä olla oikein avuksi halpojen lentojen metsästämisessä. Vähempikin hajottaa.

Kun Saijakin muuttaa toiseen maahan, minulle ei jää mitään. Kotona sitten kuitenkin vain riidellään, masennun lisää, eikä sitten kannata taas haaveillakaan mistään graduista.

Olin eilen ekan kerran tähän syksyyn psykolla ja mietin, onko siinä sittenkään mitään järkeä. En jotenkin vain halua tai uskalla ottaa aidosti mitään kontaktia koko tyyppiin. En edes ikinä katso kohti. Miksi pitäisi, kun tyyppi kuitenkin ylihinnoittelee itsensä siihen malliin, etten ainakaan tämän vuoden jälkeen pysty enää terapiassa käymään, koska Kela tukee vain kahden vuoden ajan.