Olipa taas kaksi hullua reenipäivää. Maanantaina oli ensin uintireenit, jotka tosin alkoivat vähän myöhässä mutta kestivät kuitenkin puolitoista tuntia. Uimme heti alkuverran jälkeen 30 minuutin testin. Kulki kyllä ihan hyvin, ja oli kiva uida tuollainen taktiikkauinti. Lähdin 10 sekkaa Johanneksen perään, ja neljänsadan metrin kohdalla olin hänen peesissään. Roikun siinä tonniin ja lähdin ohi. Nostin vauhtia, mutta Johannes roikkui sitkeästi mukana. Jossain 1600-1700 metrin kohdalla kiristin vielä vähän, koska olin laskenut, että 2100 metriä olisi mahdollinen. Johannes tippui, ja sain uida viimeiset sataset yksin. Lopputulos oli noin 2125 metriä. Aika hyvin. Toinen 500 metriä oli kuitenkin aika hidas, joten ehkä 2150 olisi mahdollisuuksien rajoissa noin pitkällä radalla uitua.

Kun uinti kuudelta loppui, puin lenkkivarusteet päälle ja menin kahvioon odottelemaan. Söin sämpylän ja banaanin. 19.30 lähdimme vesipalloilijoiden kanssa 45 minuutin lenkille. Tarkoitukseni oli kiertää kolme kierrosta pururataa niin kuin yleensäkin, mutta nyt siitä ei meinannut tulla mitään. Juoksin niin hitaasti kuin vain mahdollista, ja silti pisti kylkeä koko ajan. Ensimmäisen kierroksen sinniteltyäni annoin periksi ja kävelin aina välillä. Kolme kierrosta tuli kyllä täyteen, mutta olipahan kamalaa.

Lenkin jälkeen uinti kulki, mutta verrasimme vain muutaman satasen. Sitten olikin jo pallottelun ja muun kikkailun aika. Mikään ei onnistunut. Olin vain liian väsynyt. Vilkuilin koko ajan kelloa.

Mitä tästä sitten opin? No enpä juuri mitään. Tiistaina olin taas puoli neljältä hallilla jumppailemassa, ja neljäksi menimme veteen. Uimme puolitoisa tuntia. Reeni oli kohtalaisen kova, tosin viimeinen puoli tuntia oli lähinnä tylsä. Rintauinti on kyllä sellainen asia, joka tulisi kieltää lailla.

Uinnin jälkeen nysväsin taas kahviossa, kunnes vesipalloreenit alkoivat. Jaksoin ihan hyvin uida, mutta jossain vaiheessa iski tylsistyminen. Uimme kohtalaisen ankeaa sarjaa, 6*300 (100 perhosta rinulin potkulla ja 200 vaparia). Tuo rinulin potku pilaa muuten ihan hienon perhostelun.

No, tuokin sarja loppui lopulta. Alkoi reenin inhottavin, epämotivoivin ja suututtavin osuus. Harjoittelimme puolustamista parin kanssa. Olisin halunnut parikseni Rimin, joka on pojista pienikokoisin, mutta ei, sain Mikon. Harjoitus olisi ollut ihan hyvä, mutta minä vain olin liian huono ja heikko ja tyhmä. Kun Mikko puolusti, en saanut mitään aikaan, ja kun minä puolustin, en osannut olla edes tiellä. Teemana oli koko ajan "perse pintaan" eli se, että puolustaessa pitää polkea takapuoli pinnassa. Teoriassa se ehkä toimii, mutta kun Mikko leikki hyökkääjää ja otti minusta vähän vauhtia, liu'uin vain kauniisti hanuri pinnassa vastakkaiseen suuntaan kuin minne Mikko lähti. Suututti, itketti, harmitti. Tunsin itseni tosi huonoksi, mikä kyllä pitää paikkansakin. Silloin, kun vielä reenasimme naisten kanssa, tuollaisia puolustusjuttuja ei koskaan tehty, joten en ole koskaan päässyt reenaamaan perusteita itseni kokoisten kanssa. Nyt ekaa kertaa reenattaessa olisi pitänyt melkein olla liian pieni pari ennemmin kuin tuollainen korsto.

Täytyy nyt yrittää löytää joku tasapaino tähän. Ei tuollaisesta tuplareenaamisesta ole edes hyötyä, koska siitä katoaa harjoittelun ilo. Eilenkin taas vain toivoin, että vesipalloreenit loppuisivat, vaikka normaalisti tykkään harjoitella.

Tänään on onneksi vain yhdet reenit eli punttisali ja ehkä lyhyt uinti, ja sitten valmennusta.