Olipa taas kaksi hullua reenipäivää. Maanantaina oli ensin uintireenit,
jotka tosin alkoivat vähän myöhässä mutta kestivät kuitenkin
puolitoista tuntia. Uimme heti alkuverran jälkeen 30 minuutin testin.
Kulki kyllä ihan hyvin, ja oli kiva uida tuollainen taktiikkauinti.
Lähdin 10 sekkaa Johanneksen perään, ja neljänsadan metrin kohdalla
olin hänen peesissään. Roikun siinä tonniin ja lähdin ohi. Nostin
vauhtia, mutta Johannes roikkui sitkeästi mukana. Jossain 1600-1700
metrin kohdalla kiristin vielä vähän, koska olin laskenut, että 2100
metriä olisi mahdollinen. Johannes tippui, ja sain uida viimeiset
sataset yksin. Lopputulos oli noin 2125 metriä. Aika hyvin. Toinen 500
metriä oli kuitenkin aika hidas, joten ehkä 2150 olisi mahdollisuuksien
rajoissa noin pitkällä radalla uitua.
Kun uinti kuudelta loppui, puin lenkkivarusteet päälle ja menin
kahvioon odottelemaan. Söin sämpylän ja banaanin. 19.30 lähdimme
vesipalloilijoiden kanssa 45 minuutin lenkille. Tarkoitukseni oli
kiertää kolme kierrosta pururataa niin kuin yleensäkin, mutta nyt siitä
ei meinannut tulla mitään. Juoksin niin hitaasti kuin vain mahdollista,
ja silti pisti kylkeä koko ajan. Ensimmäisen kierroksen sinniteltyäni
annoin periksi ja kävelin aina välillä. Kolme kierrosta tuli kyllä
täyteen, mutta olipahan kamalaa.
Lenkin jälkeen uinti kulki, mutta verrasimme vain muutaman satasen.
Sitten olikin jo pallottelun ja muun kikkailun aika. Mikään ei
onnistunut. Olin vain liian väsynyt. Vilkuilin koko ajan kelloa.
Mitä tästä sitten opin? No enpä juuri mitään. Tiistaina olin taas puoli
neljältä hallilla jumppailemassa, ja neljäksi menimme veteen. Uimme
puolitoisa tuntia. Reeni oli kohtalaisen kova, tosin viimeinen puoli
tuntia oli lähinnä tylsä. Rintauinti on kyllä sellainen asia, joka
tulisi kieltää lailla.
Uinnin jälkeen nysväsin taas kahviossa, kunnes vesipalloreenit
alkoivat. Jaksoin ihan hyvin uida, mutta jossain vaiheessa iski
tylsistyminen. Uimme kohtalaisen ankeaa sarjaa, 6*300 (100 perhosta
rinulin potkulla ja 200 vaparia). Tuo rinulin potku pilaa muuten ihan
hienon perhostelun.
No, tuokin sarja loppui lopulta. Alkoi reenin inhottavin, epämotivoivin
ja suututtavin osuus. Harjoittelimme puolustamista parin kanssa. Olisin
halunnut parikseni Rimin, joka on pojista pienikokoisin, mutta ei, sain
Mikon. Harjoitus olisi ollut ihan hyvä, mutta minä vain olin liian
huono ja heikko ja tyhmä. Kun Mikko puolusti, en saanut mitään aikaan,
ja kun minä puolustin, en osannut olla edes tiellä. Teemana oli koko
ajan "perse pintaan" eli se, että puolustaessa pitää polkea takapuoli
pinnassa. Teoriassa se ehkä toimii, mutta kun Mikko leikki hyökkääjää
ja otti minusta vähän vauhtia, liu'uin vain kauniisti hanuri pinnassa
vastakkaiseen suuntaan kuin minne Mikko lähti. Suututti, itketti,
harmitti. Tunsin itseni tosi huonoksi, mikä kyllä pitää paikkansakin.
Silloin, kun vielä reenasimme naisten kanssa, tuollaisia
puolustusjuttuja ei koskaan tehty, joten en ole koskaan päässyt
reenaamaan perusteita itseni kokoisten kanssa. Nyt ekaa kertaa
reenattaessa olisi pitänyt melkein olla liian pieni pari ennemmin kuin
tuollainen korsto.
Täytyy nyt yrittää löytää joku tasapaino tähän. Ei tuollaisesta
tuplareenaamisesta ole edes hyötyä, koska siitä katoaa harjoittelun
ilo. Eilenkin taas vain toivoin, että vesipalloreenit loppuisivat,
vaikka normaalisti tykkään harjoitella.
Tänään on onneksi vain yhdet reenit eli punttisali ja ehkä lyhyt uinti, ja sitten valmennusta.
keskiviikko, 17. elokuu 2005