Tiukka viikonloppu takana. Perjantaina olin kahdeksasta eteenpäin Samppalinnassa valvomassa Saijan kanssa. Oli kerrassaan uskomattoman hiljainen ilta. Ensimmäiset havainnot tunkeilijoista teimme vasta aamukuudelta. Silloin tosin olin paikalla Mikon kanssa. Saija lähti joskus kolmen hollilla Saminsa kanssa menemään.

Lauantaina menin puoli kahdeksitoista uimahallille. Olin saanut onneksi muutaman tunnin nukuttua, joten en ollut pahemmin koomassa. Kasisatanen meni teoriassa kai ihan hyvin. Voitin eräni, mitä ei niissä olosuhteissa voinut pitää urotekona. Olisi ehkä voinut mennä muutaman sekunnin paremminkin, jos olisi ollut kunnollista kiriapua.

Heti uinnin jälkeen kävin verraamassa viitisen minsaa, puin vaatteet päälle ja lähdimme Johannan ja Nooran kanssa kohti Tamperetta vesipalloa pelaamaan. Ennen peliä oli hyvä fiilis. Joukkue on mukava, ja olo tuntui hyvin verrytelleeltä. Olisin kyllä halunnut verrata pallon kanssa, mutta tuomarit ilmoittivat pelin alkavan kahden minuutin päästä siinä vaiheessa, kun saimme pallot vasta altaaseen.

Voitimme jatkoajan jälkeen. En saanut kentällä mitään aikaan. Vastustajan sain kyllä melko monta kertaa jäähylle, mutta itse olin ihan sukka. Sentterin paikalla sain puolustajan kyllä pidettyä takanani, mutta en vain osannut tehdä pallolla mitään. Monta kertaa Kuopion maalivahti kävi poimimassa pallon nenäni edestä, kun vasta yritin päästä puolustajasta irti. Turhauttavaa. En kyllä muistaakseni päästänytkään yhtään maalia.

Pelasin koko ajan. Ensin neljä seitsemän minuutin erää, mihin meni ehkä tunti, ja sitten kaksi kolmen minuutin jatkoerää. Päätin jo ennen peliä, että jos minua ei vaihtoon kutsuta, en sinne mene. Tiukassa matsissa pitää jaksaa vääntää. En väsynyt pahasti. Kunto on kai aika kohdallaan, mutta pelitilanteiden viimestelyssä olisi parannettavaa. Ehkä pelasin liian laiskasti: teoriassa minun pitäisi pystyä saamaan kontratilanteita ja läpiuinteja aikaan.

Pelin jälkeen Tampereen joukkue oli ihan fiiliksissä, mutta minä en jotenkin osannut juhlia tai edes iloita. Oma heikosti mennyt pelli kaiversi, eikä voitto ehkä tuntunut kuitenkaan niin omalta, kun emme koskaan ole Tampereen kanssa harjoitelleet. Pelireissuilla on ollut kivaa, ja tulen tyttöjen kanssa toimeen, mutta silti jotain jäi puuttumaan.

Positiivisena asiana reissusta jäi mieleen se, että nyt on jo lähes kiveen kirjoitettu, että lähdemme syksyllä Barcelonaan pelaamaan vesipalloa naisporukalla. Junnutytöt pelaavat jotain paikallisia junnujoukkueita vastaan, me vanhukset saamme ottaa turpiimme joiltain naisjoukkueilta. Reenileiri kyllä kuulostaa hyvältä idealta, ja lupauduinkin jo lähtemään. Porukkaa on lähdössä muutenkin ihan kiitettävästi.

Sunnuntaina oli kovat uintireenit, 8*400 vaparia kovaa kuuden minuutin lähdöllä. Olen ollut kohta viikon flunssassa, joka ei erityisemmin osoita laantumisen merkkejä. Oli tosi tukkoista uida. Muutama pätkä meni hyvin, varsinkin kun uimme lättäreillä, mutta pelkkien pullareiden kanssa uidessa en melkein ehtinyt edes lähtöön. Melko onnetonta.

Illalla olin kotona Kaarinassa. Teimme Saijan kanssa Eskolle ja Annelille ruokaa: soijaproteiinikökköjä ja ananasta currykastikkeessa, lisukkeena riisiä. Kastike meni ihan täydestä. Varsinkin Anneli uskoi syövänsä jotain kanaa tai kalkkunaa. Esko ilmeisesti alkoi epäillä keitosta siinä vaiheessa, kun sekä minä että Saija lapioimme sitä suuhumme. Olen aika tyytyväinen tuosta soijakökkölöydöksestä. Siitä saa kivaa lisää ruokiin, sikäli kun nyt koskaan kokkailen.

Jossain vaiheessa kotona ollessani päätä alkoi särkeä tosi paljon. En tiedä, johtuuko se lihasjäykkyydestä, flunssasta tai ihan jostain muusta, mutta oli tosi huono olo. En jaksanut edes ajatella. Laitoin Parikalle viestiä, että sori, maanantaiaamuksi luvattu juttu tulee myöhässä. Nyt se pitäisi kirjoittaa, mutta ei vieläkään oikein tunnu hyvältä. Ehkä kirjoitan sen väkisin ja menen takaisin nukkumaan. Taidan oikeasti olla vähän kipeä.