Ei ollut taas kivaa tänään. Menin ihan pahaa aavistamatta valmentamaan, ja juuri kun olisi pitänyt aloittaa kuivatreenin vetäminen, huomaan Mikon istumassa juuri siinä samassa katsomon osassa, jossa meidän pitäisi treenata. No ei se vielä mitään, että siinä nyt vähän istuskellaan, mutta siellähän oli täysi vonkaaminen käynnissä. Joku nuori brunetti siinä oli kohteena. Otti ihan rajattoman paljon päähän, ja yritin luoda tappavia katseita, mutta ei niistä ollut mitään apua. Lopulta pariskunta lähti iltakahville. Hajotus.

En taida ikinä päästä näistä ihmissuhteistani yli. Enkä ilmeisesti kasva ihmisenäkään, muuta kuin leveyttä. Onneksi olen nyt saanut levenemisen ainakin hetkellisesti jotenkin kuriin, pari kiloa ehkä poiskin. Lisää saisi lähteä toiset, kolmannet ja neljännetkin pari. Sitten voisi ollakin jo ihan jees.

Kuitenkin nyt Nelsonin ansiosta on ollut vähän vähemmän yksinäinen olo. Olen joka päivä myös käynyt ulkoilemassa, mitä en normaalisti tee. Taannoin, jo ennen kuin Nelsonista oli tietoakaan, ostin koiranulkoilutushousut eli sellaiset konservatiiviset mustat talvihousut, joissa oikeasti ei ole kylmä ulkona - siis näillä keleillä. Eilen teimme Nelsonin kanssa ison lumiukon, josta kyllä tuli vain Jari mieleen, ja oli pakko mennä sisälle ahdistumaan ja syömään pullaa.