Sain käytännössä potkut Kaarina-lehdestä. Siellä tehtiin tuossa kuukausi sitten "hienoisia" organisaatiomuutoksia, ja koko pulju myytiin. Olihan se ihan odotettavissa, mutta silti vähän kirpaisi. Parikka sai potkunsa jo paljon aiemmin, eli en minä hänen toimestaan pois joutunut.

Tosin en kyllä ollut kovin hyödyllinenkään. Hengailin vain kerran viikossa. Mutta nyt ei ole sitäkään uinnin ulkopuolista aktiviteettia.

Mutta ehkä jotain uusia kujeita tuoltakin rintamalta on luvassa, maanantaina tiedän vähän lisää.

Erehdyin kirjoittamaan googleen erään nimen, joka aina vie tosi kauas vuosien taakse. Näin facebook-orientoituneet kuvankin, vaikka itse sinne palveluun en ainakaan toistaiseksi alennu. Tämäkin kirveli jo. Hassua, miten sitä tunnistaa ihan täysin toisen, vaikka yhteisistä ajoista on kymmenen vuotta aikaa ja ulkomuoto monella tapaa erilainen. Silti sitä tuntuu, että just tuollainenhan se tyyppi olikin, vaikka ei edes koskaan ollut.

Välillä kypsyttää, kun kaikki on pelkkää uintia. Toisaalta voin edelleen nähdä itseni tekemässä tuota uintihulluutta vielä vaikka neljänkymmenen vuoden päästä. En tosin osaa kuvitella eläväni silloin, mutta jos kumminkin niin kävisi, niin olisi ainakin suunnitelma. Veikkaan kuitenkin, että homma kosahtaa jossain vaiheessa siihen, kun en enää jaksa tapella järjestelmää vastaan. Nytkin yritin sotkea vähän lusikoitani ihan toisten soppiin, ja lopputulos oli se, että noin puolensataa ihmistä ajattelee yksinkertaisesti asioista ihan eri tavalla kuin minä, ja vaikutusmahdollisuuteni näin ollen ovat aika olemattomat.

Harva asia on niin tyrmäävä (kirjoitin ensin "tyhmäävä - kuinkas ollakaan) kuin se, että "näin on aina ollut". Siihen ei oikein voi sanoa yhtään mitään.