Hassua, miten onnistuinkin jäämään Miikaan niin pahasti kiinni, vaikka toisaalta olen hyväksynytkin tämän tyhjyyden. Kun tässä kelailee taaksepäin, kenen kanssa just nyt olisi kiva olla, niin ajatukset pysähtyvät aina Miikan hymyyn.

Tosin, mitäpä hyötyä siitäkään olisi, kun se hymy kuoli minun seurassani. Eikä ollut ensimmäinen hymy, jolle niin kävi.

Taidan jumittaa pikkuisen vieläkin.