Outoa, miten vieläkin vain jumitan Miikassa. Mietin Miikaa varmaan joka päivä. Tulee sellainen lämmin, hymyilyttävä olo.

Ja sitten todellisuus lyö kasvoihin.

Selässäni on sieni. Repiäpä siitä sitten. Kiitos uimahalli tästä.

Uimahalli on kyllä todella jees. Olen saanut kai hetkellisesti uuden mahdollisuuden elää sitä elämää, jota aina olen halunnut. Treenit ovat kovia ja vaativia, ainakin minulle, ja tuntuu taas "kilpauimarilta". Vieläkin on kyllä kisojen suhteen itseluottamus nollassa ja pelkään epäonnistumisia. Vaikka treenien mukaan olen hyvässä kunnossa, paremmassa kuin varmaan vuoteen, pariin, en usko silti siihen, että oikealla hetkellä kulkee.

Maanantaina heikotti treeneissä, urputinkin siitä mutta jatkoin kuitenkin. Heti treenin jälkeen mittasin kuumeen: 37,4. Tiistaina ei kuitenkaan kuumetta enää ollut, ja nytkin on vain kauhean kuuma. Omituista. Olin varmaan vain väsynyt leirin jäljiltä.

Niin, Uudessakaupungissa oli hienoa olla nuorison kanssa leirillä, mutta jenkki-innovaatio CoachCam kyllä herätti vähän turhankin lämpimiä, suorastaan tulisi tunteita. Ei hemmetti miten voi joku laite olla niin mahdoton! Tämä oli nyt kolmas leiri, jolle vedenlaiskuvaukseen tarkoitetun videokameran lisäosan raahaan, ja tämä oli myös kolmas leiri, jolla se jotenkin kieltäytyy yhteistyöstä. Kerran olemme saaneet sillä puolitoista vuotta sitten peräti kuvaa, mutta silloin joku jälkikäsittelijä hukkasi videonauhan. Sittemmin kamerahökötys ei ole edes toiminut. Tai no, välillä se toimii randomisti, välillä samoja nappeja hakkaamalla ei, välillä kuvapää on huurussa, välillä se sama vesitiivis pää on ilman huurua - kunnes pitäisi alkaa kuvata, ja huuru ilmestyy taas. Tai jotain muuta. Raivostuttavaa, erittäin.

Miten tämä nyt meni taas tähän? Piti itkeä ja vinkua sitä Miikaa, mutta jotenkin muunsin taas olotilani uimahalliorientoituneeksi, mikä tarkoittaa 100-prosenttisesti parempaa toiminnallisuutta.

Herään edelleen aamuyöstä.