Tämä on niin tätä. Katsoin aamulla peiliin ja ihmettelin, että olenpa
timmissä kunnossa. Rohkaisin mieleni ja astuin vaa'alle aikomukseni
ilahtua. Mitä vielä: kilo tullut jostain lisää. Tähän loppui kyllä taas
lämpimän ruoan syöminen!
Mietin tuossa sellaistakin, että jos kerran korkea hemoglobiini on
kestävyysurheilijalle tavoiteltava, jopa dopingin arvoinen asia, niin
eikös sitten matala hemoglobiini ole urheilijan kannalta huono juttu?
Eli voiko surkea urheilumenestykseni johtua edes osittain siitä, että
hemoglobiinini on lähinnä onneton? Täytyypä taas reipastua noiden
rautatablettien syönnin suhteen.
Viikonloppu meni Jyväskylässä avovesipalloturnauksessa, jossa oli
jälleen kerran tosi kivaa. Pelasin Mikon, maalivahti Pärren ja
Babba-Kaukisen kanssa samassa joukkueessa, ja olimme kai aika hyviä.
Tuolla oli tosi kiva pelata, kun pelit eivät olleet kovin totisia.
Aurinko paistoi, ja vaaleimmat polttivat nahkansa. Minä vain hioin
rusketustani.
Syksyn valmennuskuviot ovat selkiytyneet aavistuksen verran. Alan
valmentaa entisen valmentajani pojan kanssa noin 13-15-vuotiaita
uimareita. Olen oikein tyytyväinen tilanteeseen, vaikka vielä en
tiedäkään, miten paljon ryhmälle tulee reenejä viikkoon ja miten reenit
ajoittuvat.
Oman harjoitteluni suhteen olen aika vaikeassa tilanteessa. Nyt olen
reenannut reilut kaksi viikkoa miesten kanssa, ja tuntuu jo melkein
siltä kuin kuuluisin porukkaan. Äijät ovat jopa ikäisiäni noin
keskimäärin, mikä on melko hämmentävää aiempaan kaveripiiriini
verrattuna. Juuri nyt vesipallo kiinnostaa tosi paljon, ja uskon
itseeni vahvasti. Tekniikkani ja takninen osaamiseni ovat kyllä aika
nollassa, mutta kuntoa ja omaan kokoon suhteutettua voimaa kyllä
löytyy. Mutta mutta, kuvio ei ole ihan näin yksinkertainen.
Haluaisin myös uida, ehdottomasti. Mieluiten kävisin vuoropäivinä
kummankin lajin harjoituksissa, koska siten molemmat tukisivat
toisiaan. Tiedän, että vesipalloreenit riittävät hyvin korvaamaan
uintiharjoitukset, mutta ihan pelkästään vesipalloa reenaamalla eivät
kyllä uintitulokset parane. Parasta olisi, jos voisin jotenkin sopia
valmentajien kanssa, että kävisin tosiaan molemmissa harjoituksissa.
Kahdet peräkkäiset harjoitukset samana päivänä ovat kuitenkin
kokemusteni perusteella liikaa: jos ensin kelaan kaksi tuntia allasta
edestakaisin uimareiden kanssa, ei miesten seassa palloilusta tule enää
mitään. Lisäksi on se ongelma, että jos vähänkin vähennän
uintireeneissä käymistä, saattaa paikkani ryhmässä olla vaakalaudalla.
Jos nyt joudun uintiryhmästä ulos, en taatusti pääse siihen enää ikinä
takaisin, koska olen tunnetusti ikäloppu.
Toisaalta vesipallossa on yhtä aikaa sekä hyvät
kehittymismahdollisuudet että täysin surkea tulevaisuus. Valitettavasti
vesipallo kuitenkin on joukkuelaji, eikä sen harjoittelu ilman toimivaa
joukkuetta oikein onnistu. En tiedä, riittääkö Suomessa ikinä tarpeeksi
motivoituneita pelaajia, jotta voisimme haaveilla kansainvälisistä
kisoista.
Miehillä on kauhean pitkä kesätauko, mikä ei myöskään sovi
suunnitelmiini. Sikälikin vaihtaminen kokonaan vesipalloon tuntuu
huonolta ajatukselta. Huomioon on otettava myös se, että vaikka nyt
peruskuntokaudella olen voinut harjoitella hyvin miesten mukana,
tilanne ei ehkä pelikaudella ole sama. Ainakin viime kaudella me
heikommat saimme vain pallotella maalin takana muiden harjoitellessa
kuvioita. Sellainen ei kyllä oikein kiinnosta.
En oikeasti tiedä, mitä nyt tekisin. Harmittaa tavallaan alkaa
keskittyä pelkästään uintiin, koska sitten pallonkäsittelytaitoni eivät
kyllä kehity, ja joudun taas ulos vesipalloporukasta. Ehkä tämä on taas
niitä elämän pieniä tilanteita, joissa vain täytyisi osata tehdä
valintoja, mutta enpä taida osata. Uinti kuitenkin kiinnostaa varsin
paljon, koska tiedän pystyväni parantamaan tuloksiani. Varsinkin
kevätkausi meni uinnissa osaltani tosi loistavasti, enkä usko
löytäneeni vielä rajojani.
Yksi miesvesipalloilija kuitenkin sanoi, että vesipalloilijana minulla
ei ihan välttämättä kansainvälinen tasokaan ole saavuttamattomissa, jos
teen todella kovasti töitä.
Jos saisin tehdä juuri niin kuin itse haluan, pitäisin varmasti
molemmat lajit kuvioissa aktiivisesti mukana enkä ottaisi
menestymispaineita. Jos käyn vesipalloreenien sijaan välillä
uintireeneissä, en ehkä koskaan tule hyväksi vesipalloilijaksi, mutta
onko se sitten niin vaarallista? Tuskin todellisuudessa pystyn koskaan
saavuttamaan muutenkaan mitään suurta edes vesipallossa, edes Suomen
mittakaavassa. Tykkään kuitenkin uintiharjoittelusta ja jopa
kilpailemisesta. Mitä sitten, jos olen viimeinen? Jonkunhan sielläkin
täytyy olla.
keskiviikko, 3. elokuu 2005