Mieli on rikki.
En tiedä, mistä aloittaisin. Päällimmäisenä mielessä on Mikko ja se,
miten tyly Mikko on. Hänestä näkee, ettei hän kaipaa minua hiventäkään.
Hänellä on se uusi, typerä tyttö, joka rikkoi suhteemme. Mikko ei enää
välitä.
Muutama fakta tähän väliin.Turussa järjestettiin Rollo-tapahtuma, jossa
uintikilpailuiden jälkeen lapset ympäri Suomen jäivät leirille.
Leirillä ohjelmassa oli toimintapisteissä kiertämistä, ja yksi
rasteista oli vesipallo. Käytännössä tämä kaikki tarkoitti sitä, että
kaikki lapset, joista oli jotain 500, kävivät 45 minuutin
vesipallotreeneissä.
Vesipalloilijoiden piti alun perin järjestää nämä vesipallotreenit, 12
x 45 minuuttia, ja lisäksi koko Rollo-porukalle vesipalloturnaus, mutta
vesipalloilijat eivät päässeet raha-asioista sopuun. Lopputulos oli se,
että minulle ilmoitettiin torstaina (8.6.), että minun pitäisi
järjestää sekä harjoitukset että turnaus. Koska korvaus kuulosti
kohtuulliselta, päätin suostua. Siitä alkoikin sitten kiire ja stressi.
Jälkeenpäin ajatellen on kohtalainen ihme, että selviydyin. Jotenkin
vain napsautin pääni sellaiseen asentoon, että kaikki tapahtui. Sain
omista uimareistani ihanaa talkooapua, jota ilman homma ei olisi
mitenkään onnistunut. Loppujen lopuksi turnaus, jossa oli 33
joukkuetta, onnistui paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Aikataulut
pitivät, pelit sujuivat, homma kaiken kaikkiaan toimi.
Keskiviikon nukuin, torstaina vähän lutrasin ja valmensin, ja
perjantaina sitten lähdimmekin Ikäkausimestaruusuinteihin ryhmäni
seitsemän uimarin kanssa. Uimarit uivat tosi hyvin, yksi oli jopa
huikeasti neljäs! Viikonloppuna oli pakko jaksaa, vaikka yöunet jäivät
minun mittapuullani lyhyiksi. Maanantaina nukuin sujuvasti neljään,
kävin valmentamassa ja menin takaisin nukkumaan.
No niin no. Nyt sitten voisi luulla, että tässähän on elämä lähtenyt
rullaamaan. Ei se ole. Ajattelen vain koko ajan Mikkoa ja sitä, miten
haluaisin yrittää uudestaan. Samalla toisaalta olisin valmis tyytymään
juuri nyt ihan keneen tahansa, joka jaksaisi minua hetken. En vain
haluaisi nyt olla yksin.
En kestä, kun törmään Mikkoon koko ajan. Joskus silloin eron hetkellä
puhuimme siitä, miten säätäisimme treeniaikoja niin, että emme joutuisi
olemaan yhdessä hallilla. Mikko ei näytä yhtään kunnioittavan minun
toiveitani tai välittävän siitä, että menen aina sekaisin, kun näen
hänet.
Tänään jotenkin jämähdin hallille. Mikko ilmaantui sinne, ja minä vain
aloin itkeä. Jäin tuijottamaan häntä. En tiedä, olisinkin halunnut
jutella. En varmaankaan, koska samalla sain pienen epämoraalisen teon
myötä selville, että hän tosiaan on sen tytön kanssa. On kuitenkin
kauhea ikävä. Mikollehan tämä on helppoa, kun hän vain pääsi suoraan
hyppäämään uuteen suhteeseen. Minulla ei ole paikkaa, johon mennä.
Esko, Anneli ja Saijakin ovat mökillä, joten olen ihan täysin yksin.
Kauniit kesäsäät menevät aivan hukkaan.
En tiedä, miten jatkaa.
tiistai, 20. kesäkuu 2006