Olin baarissa, Onnelassa. Oli tosi outo, oikeastaan turha ja tyhmä ilta. Joku tyyppi lyöttäytyi seuraani melkein heti ja jäi siihen. En jaksanut innostua, heitin vain inhottavaa herjaa. Ajatukset olivat Miikassa. Etsin koko ajan Miikaa ja samalla pelkäsin löytäväni hänet. Täytyy myöntää, etten arvannut Miikan onnistuvan sotkemaan päätäni näin pahasti.

Tuntuu aika tyhmältä olla tyly, varsinkin tässä elämäntilanteessa, mutta en kai osaa muutakaan. Se tyyppi oli sinänsä ihan seurallinen, mutta en nyt halua edes tutustua keneenkään, kun kuitenkin ryssin koko ajan. Enkä toisaalta haluaisi antaa itseni tyytyä ihan keneen tahansa. Pitäisi kai ajatella, että olisi fiksumpaa olla yksin kuin hengata jonkun täysin eri tasolla olevan, aivan eri ajatuskäyriä pitkin kulkevan kanssa.

Ääh. En tiedä, pitäisi yrittää vielä jotain Miikan suhteen. Hän kuitenkin oli jotenkin kai ollut siinä kuvitelmassa, että minä olen vain häipynyt, eikä hänellä ollut siihen mitään arpaa. Toisaalta en uskalla. Pelkään, että menen vain pahemmin rikki.

Jotenkin koko arki on nyt epävarmaa. Olen totaalisen yksinäinen mutta en uskalla lähteä tutustumaankaan ihmisiin, etten sitten taas takertuisi ja jäisi jumiin. Sattumalta en ihmisiin tutustua rajatun sosiaalisen toiminta-alueeni takia, joten kaikki uudet tuttavuudet pitäisi repiä väkisin. Jotenkin tuollainen tarkoituksellinen uusien ihmisten etsiminenkin tuntuu vieraalta.

Nolottaa. Olen luullut, että "pikkuhiljaa" pitäisi kirjoittaa erikseen, koska "pikku" on partikkeli, mutta tuossa yhteydessä onkin poikkeus.