Haluan keltaisen auton. Itse asiassa niin kauan kuin olen mitään autoista piitannut, olen halunnut pyöreäkulmaisen keltaisen auton.

Viimeksi ostimme lopulta valkoisen auton, koska tiedossa oli halpa tapa maalauttaa se keltaiseksi. Emme kuitenkaan ehtineet maalauttaa autoa ennen kuin olin jo törmäillyt pari ovea mutkalle, joten homma jäi vaiheeseen: turha sitä nyt mutkaovista autoa olisi maalata.

Nyt olen yrittänyt etsiskellä kolmen tonnin budjetilla tuollaista autoa, eikä kyllä tosiaan ole helppoa. En tajua, miksei autoja järjestellä värin mukaan. Millä muulla muka on jotain väliä?

Muutenkin keltainen on kyllä aina ollut ihan paras väri.

Toisaalta olen niin muutosvastarintainen, etten oikeastaan haluaisi luopua tuosta ruttuisesta, rätisevästä mustaovisesta kaveristanikaan. Radio tosin lakkasi hiljattain toimimasta, tai ääni siis lakkasi kuulumasta, ja se vähän harmittaa, kun kaikki melu kuuluu paremmin, ja ajaminen on tylsää. Joku tiivistinkin kuulemma vuotaa, mutta se on jotenkin hämypaikattu.

Oikeasti ajattelen ihan muita asioita.

En tiedä, millaisena olen kiva. Olen kuullut, että minua pidetään rasittavana ja hankalana ihmisenä, ja tiedän ärsyttäväni monia. Pitäisikö olla pukeutua kokovartalobeigeen, hymyillä, kun sydäntä revitään kappaleiksi, ja kiittää, kun löytää puukon selästään? Millainen pitää olla, jotta ei olisi aivoton mutta ei silti ottaisi aivoon?

Vai olenko vain absoluuttisen epäkiva, sosiaaliseen tyhjiöön tuomittu ihmissuhteiden antisankari, jonka elämän vaakakupit punnitsevat vain sitä, satuttaako sadan vuoden yksinäisyys enemmän kuin hetkellisen onnellisuuden menettäminen?