Eilinen lukeutuu taas niihin päiviin, joiden kernaasti soisi poistuvan aikajanalta.
Tiistaina oli valmennuspalaveri, jossa puimme syksyn valmennuskuvioita.
Olin läsnä lähinnä potentiaalisena valmentajana, mutta tokihan siinä
tuli puhuttua myös meidän reeniryhmämme tulevaisuudesta. Ryhmämme
kieltämättä on paisunut kohtuuttoman suureksi, ja vain pieni osa
porukasta oikeasti harjoittelee kunnolla, joten edessä on typistäminen.
Tästä olen samaa mieltä päättävien tahojen kanssa. Olen samaa mieltä
myös karsintakriteereistä, jotka oli oikein kirjattukin: "ratkaisevaa
on harjoitteluun sitoutuminen, eivät tulokset tai ikä". Kaikki läsnä
olleet valmentajat olivat tästä samaa mieltä.
Kokouksessa minulle tarjottiin laajaa ja työlästä vastuutehtävää. Olin
otettu siitä, että joku oli ottanut minut noinkin vakavasti ja oli
valmis tarjoamaan melkoista vastuuta. Koska tehtävä ei kuitenkaan
liittynyt suoraan intresseihini - uintiin ja valmennukseen - kiitin
luottamuksesta ja sanoin "ei kiitos".
Ei siis olekaan ihme, että olin aivan järkyttynyt, kun keskiviikkona
valmentajani Leenan, joka muuten ei päässyt tiistaina paikalle, kanssa
jutellessani tämä ilmoitti, että olen yli-ikäinen. No, siitä nyt
sinänsä ei ole mitään näkemyseroja, mutta koska linja oli ollut se,
että uintia voi harjoitella aikuisiälle asti, olin hämmästynyt ja
järkyttynyt. Leena kuitenkin on koko ajan ollut minun puolellani ja
kannustanut jatkamaan.
Kuten nyt taas arvata saattaa, aloin itkeä. Hallilla oli kesän
viimeinen cup-kilpailu just alkamassa, ja muut verryttelivät. Minunkin
olisi pitänyt, mutta en vain pystynyt. Sofia ja Johannes pitivät
mahtavasti puoliani asiassa.
Kisat alkoivat. En edelleenkään ollut verrytellyt. Lopulta laitoin
kisauikkarit päälle, verrasin ehkä 50 metriä hyppyaltaassa ja astelin
suoraan omaan erääni. Uitavana lajina oli satasen vapari. Olin sen
verran raivoissani, että en ehtinyt tuntea mitään väsymystä. Voitin
eräni suvereenisti loppuajalla 1.08,4, joka alittaa ihan oikean,
ikivanhan ennätykseni puolellatoista sekunnilla. Että sellaista. Tämän
kauden paras noteeraus parani yli kaksi sekuntia; vanha enkkani tältä
kaudelta on pari kymmenystä hitaampi uinti lyhyellä radalla - tuon
uimme pitkällä.
Juttelin sitten kisan jälkeen tuloksestani hämmentyneenä pitkään Leenan
kanssa ja saimme sovittua asian. Leena oli ilmeisesti ymmärtänyt,
etteivät uimarivalinnat ole hänen käsissään; hän sanoi, että jos hän
saa päättää, minä jään. Näin ollen saan jatkaa syksyllä. Kiva. Ei kyllä
vieläkään ole tervetullut olo.
Mietin vain, että mitenköhän paljon minullakin on vielä potentiaalia
käyttämättä. En ilmeisesti juuri koskaan ole uinut kunnon latauksella.
Nyt lähdin uimaan täysillä asiaa sen enempää analysoimatta, ja tulos
oli loistava. Satanen ei edes todellakaan ole minulle mikään hyvä
matka. Mihinköhän tuolla adrenaliinilla olisikaan esimerkiksi
nelisatanen mennyt?
Yhtä kaikki nyt on jotenkjin jätetty olo, vaikka ulkona paistaa aurinko
ja kohta pitäisi lähteä harjoituksiin. Reenien jälkeen suuntaamme Mikon
kanssa Poukamaan mökkeilemään. Mikko palaa sieltä jo lauantaina
takaisin Turkuun lähteäkseen melomaan, mutta minä todennäköisesti jään
vielä päiväksi tai pariksi Päijänteen rannalle.
torstai, 23. kesäkuu 2005