Eilinen lukeutuu taas niihin päiviin, joiden kernaasti soisi poistuvan aikajanalta.

Tiistaina oli valmennuspalaveri, jossa puimme syksyn valmennuskuvioita. Olin läsnä lähinnä potentiaalisena valmentajana, mutta tokihan siinä tuli puhuttua myös meidän reeniryhmämme tulevaisuudesta. Ryhmämme kieltämättä on paisunut kohtuuttoman suureksi, ja vain pieni osa porukasta oikeasti harjoittelee kunnolla, joten edessä on typistäminen. Tästä olen samaa mieltä päättävien tahojen kanssa. Olen samaa mieltä myös karsintakriteereistä, jotka oli oikein kirjattukin: "ratkaisevaa on harjoitteluun sitoutuminen, eivät tulokset tai ikä". Kaikki läsnä olleet valmentajat olivat tästä samaa mieltä.

Kokouksessa minulle tarjottiin laajaa ja työlästä vastuutehtävää. Olin otettu siitä, että joku oli ottanut minut noinkin vakavasti ja oli valmis tarjoamaan melkoista vastuuta. Koska tehtävä ei kuitenkaan liittynyt suoraan intresseihini - uintiin ja valmennukseen - kiitin luottamuksesta ja sanoin "ei kiitos".

Ei siis olekaan ihme, että olin aivan järkyttynyt, kun keskiviikkona valmentajani Leenan, joka muuten ei päässyt tiistaina paikalle, kanssa jutellessani tämä ilmoitti, että olen yli-ikäinen. No, siitä nyt sinänsä ei ole mitään näkemyseroja, mutta koska linja oli ollut se, että uintia voi harjoitella aikuisiälle asti, olin hämmästynyt ja järkyttynyt. Leena kuitenkin on koko ajan ollut minun puolellani ja kannustanut jatkamaan.

Kuten nyt taas arvata saattaa, aloin itkeä. Hallilla oli kesän viimeinen cup-kilpailu just alkamassa, ja muut verryttelivät. Minunkin olisi pitänyt, mutta en vain pystynyt. Sofia ja Johannes pitivät mahtavasti puoliani asiassa.

Kisat alkoivat. En edelleenkään ollut verrytellyt. Lopulta laitoin kisauikkarit päälle, verrasin ehkä 50 metriä hyppyaltaassa ja astelin suoraan omaan erääni. Uitavana lajina oli satasen vapari. Olin sen verran raivoissani, että en ehtinyt tuntea mitään väsymystä. Voitin eräni suvereenisti loppuajalla 1.08,4, joka alittaa ihan oikean, ikivanhan ennätykseni puolellatoista sekunnilla. Että sellaista. Tämän kauden paras noteeraus parani yli kaksi sekuntia; vanha enkkani tältä kaudelta on pari kymmenystä hitaampi uinti lyhyellä radalla - tuon uimme pitkällä.

Juttelin sitten kisan jälkeen tuloksestani hämmentyneenä pitkään Leenan kanssa ja saimme sovittua asian. Leena oli ilmeisesti ymmärtänyt, etteivät uimarivalinnat ole hänen käsissään; hän sanoi, että jos hän saa päättää, minä jään. Näin ollen saan jatkaa syksyllä. Kiva. Ei kyllä vieläkään ole tervetullut olo.

Mietin vain, että mitenköhän paljon minullakin on vielä potentiaalia käyttämättä. En ilmeisesti juuri koskaan ole uinut kunnon latauksella. Nyt lähdin uimaan täysillä asiaa sen enempää analysoimatta, ja tulos oli loistava. Satanen ei edes todellakaan ole minulle mikään hyvä matka. Mihinköhän tuolla adrenaliinilla olisikaan esimerkiksi nelisatanen mennyt?

Yhtä kaikki nyt on jotenkjin jätetty olo, vaikka ulkona paistaa aurinko ja kohta pitäisi lähteä harjoituksiin. Reenien jälkeen suuntaamme Mikon kanssa Poukamaan mökkeilemään. Mikko palaa sieltä jo lauantaina takaisin Turkuun lähteäkseen melomaan, mutta minä todennäköisesti jään vielä päiväksi tai pariksi Päijänteen rannalle.